tytti luoto1


Tytti Luoto: Kuulumisen kokemus palkitsee

Sijaisperhettä tarvitsevat monenlaiset lapset: erityisen paljon on alakouluikäisiä lapsia, joilla on erityisiä tarpeita – esimerkiksi oppimisvaikeuksia. Monet sijaisperheeksi ryhtymistä suunnittelevat toivovat kuitenkin pientä lasta tai ainakin nuorempaa, kuin omat lapset. Kun sijaisperhe asettaa toivomuksia, voi sijoitusta joutua odottamaan pitkäänkin.


Sijaisvanhemmiksi ryhtyvillä tulisi olla maalaisjärkeä. Samoin heidän pitäisi olla valmiita siihen, että kaikki ei menekään käsikirjoituksen mukaan. Me etsimme tavallisia perheitä, jotka kykenevät vastaamaan uusiin ja muuttuviin tilanteisiin. Sijaisvanhemmat tarvitsevat myös taitoa hyväksyä ja kohdata lapsen verkostot.


Kun lapsi sijoitetaan perheeseen, on yhteydenpito sosiaalityöntekijän kanssa tiivistä. Silloin vaihdetaan tietoja ja pyritään suunnittelemaan tulevaa. Yhdessä pohditaan, millaista tukea ja kuinka paljon perhe tarvitsee. Perheellä ei välttämättä ole halua tai he eivät osaa pyytää tukea itse. Silloin sosiaalityöntekijän tehtävä on aistia perheen tarpeet. Yhä enemmän on kuitenkin vallalla käsitys, että tätä työtä tehdään tiiminä – kukaan ei pärjää yksin, tarvitaan perhe, sosiaalityöntekijä ja lapsi verkostoineen.


Silloin kannattaa hakea apua, jos kokee riittämättömyyttä tai ei vain jaksa. Jaksamattomuus vaikuttaa kaikkeen, esimerkiksi vuorovaikutukseen.


Sosiaalityöntekijäkään ei aina tiedä kaikkea sijoittamastaan lapsesta. Niinpä emme voi varmasti tietää sitäkään, millaista tukea lapsi sijoituksen aikana tarvitsee. Siksi on hyvä, että sijaisvanhemmat kertovat rehellisesti ja avoimesti, miten heillä menee lapsen kanssa. Kun kaikki asiat ovat pöydällä, on helpompi pysyä suunnitellussa. Avoimuus herättää myös luottamusta.


Lapsen asema on perhehoidossa hyvä. Aikuiset antavat lapselle hoivaa ja huolenpitoa. Lapsella on mahdollisuus kiintymyssuhteisiin sekä verkostoihin ja kiinnittymiseen. Tässä työssä palkitsevinta on se, kun näkee, miten lapsi kuuluu perheeseen ja miten hänestä välitetään. Se nostaa pintaan tunteet pysyvyydestä, kuulumisesta ja osallisuudesta.

 

Teksti: Kirsi-Marja Nurminen


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje