Usein kysyttyä

Miksi lapsia ja nuoria sijoitetaan perheisiin?

Lasten huostaanotot ja sijoitukset biologisen kodin ulkopuolelle ovat viime vuosina jatkuvasti lisääntyneet. Useimmiten syynä ovat vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat sekä lasten kaltoin kohteleminen tai heidän hoitonsa laiminlyönti.


Perhesijoituksessa lapsi voi kiintyä häntä pysyvästi ja turvallisesti hoitaviin sijaisvanhempiin. Turvallinen kiintymyssuhde on tärkeä lapsen kasvulle ja kehitykselle ja se luo perustan uusille pysyville ihmissuhteille. Perhesijoituksessa lapsi saa mallin perhe-elämästä, jonka varaan hän voi tulevaisuuttaan rakentaa. Perhesijoitukset ovat yhteiskunnalle taloudellisesti laitosmaisia hoitomuotoja moninkertaisesti edullisempia.


Voiko tai pitääkö sijaisvanhemmalla olla omia lapsia?

Sijaisvanhemmalla voi olla lapsia tai hän voi olla lapseton. Suurimmalla osalla on omia biologisia lapsia. Sisarusten sopeutuminen tulokkaaseen on kokemusten mukaan helpointa, jos sijoitettu lapsi tulee perheen nuorimmaiseksi.


Pitääkö sijaisvanhemmalla olla jokin tietty koulutus?

Sijaisvanhemmille ei ole erityisiä koulutusvaatimuksia, jos perheessä on alle neljä sijoitettua. Perhehoitolain mukaan jokaisen sijaisvanhemmaksi ryhtyvän on käytävä ennakkovalmennus. Suomessa käytössä oleva PRIDE-valmennus antaa turvallisen perustan ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Jos sijoitettuja lapsia tai nuoria on enemmän kuin neljä, toisella vanhemmalla on oltava soveltuva alan koulutus (vähintään nykyinen toisen asteen tutkinto).


Minkä ikäinen on sopiva sijaisvanhemmaksi?

Sijaisvanhemmiksi ryhtyville ei ole määritelty ehdottomia ikärajoja. Nyrkkisääntönä on usein pidetty, että vanhempi sopisi ikänsä puolesta lapsen biologiseksi vanhemmaksi. Joissakin tapauksissa, esimerkiksi sukulaissijaisvanhemman kohdalla, ikäkysymys harkitaan aina yhdessä sijoittajan kanssa.


Olemme uusperhe, voimmeko ryhtyä sijaisperheeksi?

Uusperheet voivat hyvin ryhtyä sijaisperheeksi.


Kuinka monta lasta voidaan sijoittaa yhteen sijaisperheeseen?

Sijoitettuja lapsia voi olla enintään neljä (omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien). Lukumäärä voi ylittyä, jos sijoitetut lapset tai nuoret ovat sisaruksia tai jos molemmat vanhemmat ovat kotona ja jommalla kummalla vanhemmista on tehtävään soveltuva koulutus. Perhekodissa saadaan kuitenkin hoitaa samanaikaisesti enintään kuutta henkilöä. Jos vanhemmilla on siis esimerkiksi kaksi omaa alle kouluikäistä lasta ja he käyvät töissä kodin ulkopuolella, perheeseen voidaan sijoittaa enintään kaksi lasta.


Voinko alkaa sijaisvanhemmaksi, vaikka en elä parisuhteessa?

Myös yksin elävä voi ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Jokaisen lapsen kohdalla sopivimman sijoituspaikan arviointi käydään yksilöllisesti lävitse. Joillekin lapsille sijaisvanhemmaksi voi hyvin sopia henkilö, joka ei elä parisuhteessa. Tosin sijaisperhesijoituksen tavoitteena on usein taata lapselle mahdollisuus molempien vanhempien antamaan hoitoon ja kasvatukseen. 


Pitääkö sijaisvanhemmaksi ryhtyvällä olla iso asunto?

Normaalikokoinen perheasunto riittää myös sijaisperheelle. Sijoitetuille lapsille tai nuorille on luonnollisesti pystyttävä takaamaan omaa tilaa mm. läksyjen tekoon ja tarvittaessa yksinoloonkin.


Millaisen palkkion ja korvauksen sijaisvanhempi tehtävästään saa?

Sijaisvanhemmalle maksetaan kuukausittain hoitopalkkio ja kulukorvaus. Palkkio tulisi määräytyä lapsen tai nuoren hoidettavuuden perusteella. Erittäin vaikeahoitoisen lapsen perhehoito edellyttää yleensä hoitajan kotiin jäämistä. Palkkion tulisi tämä mahdollistaa. Kulukorvaus on tarkoitettu lapsen ruokailuun, vaatetukseen ym. päivittäisiin kuluihin, ja se on verotonta. Lue lisää palkkioista ja korvauksista.


Voinko itse vaikuttaa siihen, millainen lapsi meille sijoitetaan?

Sijoituksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että lapsi ja perhe sopivat hyvin yhteen. Sijaisvanhempi ja sosiaalityöntekijä arvioivat yhdessä, miten hyvin sijaisperhe pystyisi parhaiten vastaamaan tietyn lapsen tarpeisiin. Lapsi ja perhe saavat tutustua toisiinsa ennen sijoituspäätöstä. Uuden sijoitetun lapsen tulo koskee koko perhettä, joten myös biologisten lasten ja muiden sijoitettujen näkemykset on otettava huomioon.


Saako lapsi tavata biologisia vanhempiaan?

Lapsella on oikeus pitää yhteyttä biologisiin vanhempiinsa ja sukuunsa. Yhteydenpito ja lapsen perhesuhteiden tukeminen ovat tärkeä osa perhehoitoa ja merkityksellisiä lapselle ja nuorelle. Hyvät suhteet lapsen syntymäperheeseen ja muuhun sukuun takaavat yleensä myös parhaan onnistumisen lapsen hoidossa ja kasvatuksessa. Lapsen/nuoren asiakassuunnitelmaan kirjataan yhteisessä neuvottelussa sovitut tapaamiset ja yhteydenpito lapsen/nuoren ja hänen vanhempiensa kesken. Lapsi tai nuori tapaa vanhempiaan sovitusti joko sijaisperheessä, biologisten vanhempiensa luona tai muussa, yhteisesti sovitussa paikassa. Puhelin- ja sähköpostiyhteydenpito on myös tärkeää.

 


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje