Hankkeen uutisiin tästä.
Hankkeen tapahtumiin tästä.
---------------------------------------
Tunne perhehoito 2011-2014
Raha-automaattiyhdistys myönsi Perhehoitoliitolle lähes 700 000 euroa nelivuotiseen ikäihmisten perhehoidon kehittämishankkeeseen.
Hankkeessa rakennetaan ikäihmisten perhehoidolle vankka perusta yhteistyössä kuntien kanssa. Yhteistyökumppaneina ja pilottialueina ovat Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Etelä-Pohjanmaalla, Kristiinankaupunki ja Kainuun maakunta -kuntayhtymä. Näillä alueilla kehitetään laadukkaan ikäihmisten perhehoidon toiminta- ja toteuttamismalli. Malli kattaa perhehoidon kokonaisprosessin arvoista ja perhehoidon käynnistymisestä sen päättymiseen saakka. Kainuun maakunta -kuntayhtymän alueella luodaan perhehoitoon soveltuva menetelmä ikäihmisen palvelutarpeen arviointiin, perhehoidon laadunarviointijärjestelmä sekä perhehoitajien täydennyskoulutusmalli. Lisäksi hankkeessa kehitetään perhehoitajien tukea muun muassa kouluttamalla vertaisryhmäohjaajia.
Lisäksi hankkeessa tiedotetaan ikäihmisten perhehoidosta, tehdään yhteistyötä perhehoidon käynnistämisestä kiinnostuneiden kuntien kanssa sekä koulutetaan ikäihmisten perhehoitajien kouluttajia. Perhehoitoliitto tekee vanhusten perhehoidon osalta yhteistyötä myös Omaishoitajat ja Läheiset -Liiton, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Vanhustyön keskusliiton, Ikäinstituutin ja Muistiliiton kanssa.
Lisätietoa : Maria Kuukkanen, kehittämispäällikkö,
p.040 310 1442, maria.kuukkanen(at)perhehoitoliitto.fi
---------------------------------------
Tämä kaavio auttaa ymmärtämään perhehoidon kokonaisuutta.Ikäihmisten perhehoitoa käsitteleviä lehtiartikkeleita pääset lukemaan tästä.
Ikäihmisten perhehoidon toimijoiden yhteystiedot alueittain.



