| LEHDISTÖTIEDOTE
19.6.2002
Kansainvälinen konferenssi tuo
satoja lastensuojelun ammattilaisia Suomeen
Lastensuojelun perhehoidon kansainvälinen konferenssi IFCO
2002 pidetään elokuussa Tampereella. Tapahtumaan
saapuu noin viisisataa lastensuojelun ammattilaista eri
puolilta maailmaa ja erityisesti Euroopasta. Eniten
osallistujia on Pohjoismaista, mutta väkeä tulee mm.
Yhdysvalloista ja Australiasta asti.
Nelipäiväinen konferenssi (8.
-11.8.2002) koostuu
korkeatasoisesta ohjelmasta, jonka sisältö keskittyy
lapsen hyvinvoinnin tukemiseen sijaiskodissa ja perheen
keskellä. Konferenssin otsikko on "Living in a Home -
Feeling at Home." Tapahtumaa isännöi Perhehoitoliitto
ry taustavoiminaan viisi muuta suomalaista
lastensuojelujärjestöä sekä Helsingin että Tampereen
sosiaalitoimet.
Neljän päivän aikana kuullaan kuusi pääluentoa
joiden luennoitsijoina ovat:
Toril Havik, johtava psykologi, Bergenin Yliopisto, Norja
Ingrid Höjer, tutkija,Göteborgin Yliopisto, Ruotsi
Malcolm Hill, professori, Glasgowin Yliopisto, Iso-Britannia
Mirjam Kalland, tutkija, Pelastakaa Lapset ry, Suomi
Melina Voipio, dramaturgi, Suomi
Olga Zviaguina, dekaani, Karjalan Pedagoginen Instituutti,
Venäjä
Pienryhmäluennot ovat konferenssin tärkeä osa, ja
niitä on yhteensä yli 70. Sekä pienryhmissä että
pääluennoissa puhutaan siitä miten lasta voidaan auttaa
selviytymään traumaattisista kokemuksista, mitkä asiat
tukevat kasvua nuoresta aikuiseksi ja mitkä ovat
sijaisperheen ihmissuhteissa onnen aiheita ja ongelmia.
Lasten ja nuorten omia mielipiteitä ja kokemuksia kuullaan
paljon luennoissa. Myös itse konferenssissa nuorten ääni
kuuluu. Nuorten oma ohjelma koostuu sekä luennoista että
sosiaalisesta kanssakäymisestä. Luennoitsijoina nuorten
osuudessa ovat Jari Sinkkonen, Pelastakaa Lapset ry sekä
Marjatta Bardy, Stakes.
Further
information:
IFCO 2002
Tampere Conference Service Ltd.
P.O.Box 630
FIN-33101 TAMPERE
FINLAND
tel. +358 3 3664400
fax +358 3 2226440
email ifco@tampereconference.fi
homepage www.tampereconference.fi
Hosted
by:
Perhehoitoliitto ry
Kauppakatu 26 A 2
FIN-40100 Jyväskylä
FINLAND
tel. +358 (0)14 3344900
fax +358 (0)14 3344910
email toimisto@perhehoitoliitto.fi
homepage www.perhehoitoliitto.fi/phengl.htm
top
|