Perhehoidon päivien ohjelma

Päivitämme näille sivuille perhehoidon päivien ohjelmatietoja sitä mukaa, kun ne tarkentuvat.

 

Pääpuhujat

Mikko Oranen
Mikko Oranen työskentelee Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksessa lastensuojelun kehittämispäällikkönä. Lasten osallisuuden ja kuulemisen teemat ovat olleet pitkään esillä hänen työssään. Viime vuonna hän osallistui Uskomme sinuun - Usko sinäkin -sijaishuollon nuorten kuulemiskiertueeseen THL:n edustajana. Aikaisemmin Oranen on työskennellyt kehittämispäällikkönä myös Ensi- ja turvakotien liitossa, jossa hän vastasi väkivaltaa kokeneiden lasten kanssa tehtävän työn kehittämisestä.

Tarja Pösö
Tarja Pösö on sosiaalityön professori Tampereen yliopistosta. Hän on tutkinut lastensuojelua eri näkökulmista useiden vuosien ajan. Käynnissä oleva tutkimushanke käsittelee sijaishuollon valintoja.

 

Pirjo Tuovila
Pirjo Tuovila on kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi, PsL, Theraplay®-kouluttaja ja DDP®-terapeutti (Vuorovaikutteinen kehityspsykoterapia). Hän on keskittynyt kiintymystraumojen hoitomenetelmiin ja niiden kehittämiseen työnohjaajana ja kouluttajana sekä sijoitettujen lasten ja nuorten terapeuttina. Tuovila on tuonut Suomeen Vuorovaikutteisen kehityspsykoterapian eli DDP:n (Dyadic Developmental Psychotherapy) ja järjestänyt terapeuttiseen lasten ja nuorten hoitoon liittyviä koulutuksia sekä kustantanut DDP:stä myös käännöskirjoja.